Suomalaiset elokuvat Netflixissä

Netflix on todellakin suoratoistopalvelujen jätti, joka toimii lähes kaikkialla maailmassa. Se laajentaa jatkuvasti valikoimaansa kattamaan yhä laajemmin myös kansainvälisiä elokuvia ja sarjoja. Lisäksi se tuottaa omia elokuvia ja sarjoja, joiden joukossa on monia muulla kuin englannin kielellä tehtyjä teoksia. Netflixin tarjonnassa löytyykin myös useita suomalaisia sarjoja. Lisäksi valikoimassa on muutamia suomalaisia elokuvia, jotka ovat päässeet suuren yleisön katsottavaksi Netflixiin.

Mitä suomalaista Netflixistä voi katsoa?

Suomalaisten elokuvien määrä Netflixissä ei ole järin suuri, mutta tarjolla on kuitenkin muutama laadukas elokuva. Lapset ja lapsenmieliset voivat nauttia vaikkapa animaatioista, kun aikuiset puolestaan voivat uppoutua mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin draamoihin. Valikoimassa tarjolla on esimerkiksi historiallista draamaa ja omaelämänkertoja. Elokuvien lisäksi on Netflixissä mahdollista syventyä laadukkaisiin ja kehuttuihin kotimaisiin rikossarjoihin, joita ovat esimerkiksi Alamaailma, Sorjonen ja Karppi.

Tom of Finland

Yksi viime vuosien puhutuimmista kotimaisista elokuvista on ehdottomasti Tom of Finland, joka julkaisunsa yhteydessä hieman kohahdutti suomalaista yleisöä. Tom of Finland on Dome Karukosken ohjaama elämäkerrallinen draama, jonka pääosassa on homoeroottista taidetta tehnyt Touko Laaksonen. Vuonna 2017 julkaistu elokuva löytyy katsojien iloksi myös Netflixin valikoimasta. Laadukas, hyvin toteutettu ja hyvät arvostelut saanut elokuva tempaa katsojan oitis mukaansa.

Elokuva syventyy aikaisemmin varsin tuntemattoman Laaksosen elämään. Se kuvaa hänen matkaa miehisten homofantasioiden kuvittajasta aina tärkeäksi popkulttuurin vaikuttajaksi asti. 1960-lukuun mennessä Laaksosesta oli tullut homovapauttamisen symboli Yhdysvalloissa, ja visuaalisesti hänen työnsä inspiroivat niin Village People -yhtyettä kuin Queen-yhtyeen Freddie Mercuryä. Tom of Finland -elokuvan nimiroolissa nähdään Pekka Strang ja muissa päärooleissa Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky ja Taisto Oksanen.

Koskettavat elämänkerrat

Tom of Finlandin lisäksi löytyy Netflixistä toinenkin elämänkerrallinen elokuva, jonka keskiössä on taiteilija, nimittäin Syysprinssi. Vuonna 2016 julkaistu, Alli Haapasalon ohjaama draamaelokuva perustuu Anja Snellmannin omaelämänkerralliseen kirjaan vuodelta 1996. Se kuvaa erittäin aidosti taiteilijaparin rakkaustarinaa 1980-luvun Helsingissä. Elokuvan rakastavaiset ovat eri yhteiskuntaluokista ja kuin eri planeetoilta. Päärooleissa nähdään Lauri Tilkanen ja Laura Birn, jotka tulkitsevat roolejansa erinomaisesti.

Tositapahtumiin perustuu myös Netflixistä löytyvä Tulen morsian. Se on Saara Cantellin ohjaama epookkielokuva, joka sijoittuu vuoteen 1666. Tuolloin Ahvenanmaalle saapuu uusi kihlakunnantuomari, joka yli-innokkaasti on ottanut asiakseen puhdistaa Ahvenanmaa mustasta magiasta ja kaikista pakanallisista tavoista. Näin käynnistyvät laajamuotoiset noitavainot, joita elokuvassa kuvataan. Tulen morsian onkin ainutlaatuinen kuvaus noitavainoista, joita ei usein ole kuvattu valkokankaalla. Elokuvasta ei tietenkään puutu romantiikkaakaan.

Erilaista rakkautta ja psykologista draamaa

Netflixin suomalaisten elokuvien joukossa on myös Rakkaus ja laki -trilogia, joka on kolmen elokuvan kokonaisuus. Elokuvat ovat yksittäisiä, toisistaan itsenäisiä lyhytelokuvia, joiden aiheena on erilainen rakkaus. Ensimmäinen elokuva kertoo seksuaalisesta rakkaudesta, toinen vanhempainrakkaudesta ja kolmas puolestaan lähimmäisenrakkaudesta. Kaikkia näitä erilaisia rakkauden muotoja päädytään kuitenkin syystä tai toisesta mittaamaan oikeussalissa asti. Rakkaus ja laki on alun perin Ylen tuottama, vuonna 2017 julkaistu elokuvakokonaisuus.

Netflixin hieman tuntemattomampia suomalaiselokuvia edustaa Bayoneta – viimeinen isku. Se on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut meksikolais-suomalainen tuotanto, joka seuraa jo eläkkeellä olevan meksikolaisen nyrkkeilijän Miguel “Bayoneta” Galíndezin elämää uran päättämisen jälkeen. Bayoneta viettää eläkevuosiaan Suomen Turussa, ja elokuvassa nähdäänkin tunnettuja suomalaisnäyttelijöitä, Laura Birn mukaan lukien. Vaikka nyrkkeily on elokuvassa pääosassa, ei se ole varsinainen urheiluelokuva, vaan lähinnä sofistikoitunut psykologinen draama.

Piirretyt elokuvat

Piirrettyjä lastenelokuvia on Netflixissä tarjolla runsaasti, ja niistä monet viihdyttävät varmasti lasten lisäksi aikuisiakin. Tästä Angry Birds on loistava esimerkki. Vuonna 2016 julkaistu animaatio perustuu samannimiseen hittipeliin. Angry Birds -elokuva on suomalais-amerikkalainen yhteistuotanto. Siinä kärttyiset linnut oleilevat paratiisisaarella, mutta pelin tavoin niiden oloa saapuvat häiritsemään vihreät siat. Siat juonivat tietenkin lintuja vastaan, ja juonien paljastaminen jää kolmen hylkiön harteille.

Vuoden 1996 Joulupukki ja noitarumpu on todellinen jouluklassikko. Mauri Kunnaksen piirrokset ihastuttavat nostalgiallaan, ja elokuvasta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Vanhemmat ilahtuvat erityisesti J. Karjalaisen musiikeista, jotka vauhdittavat piirrettyä. Talviaiheisia elokuvia Netflixissä edustaa myös Niko 2 – Lentäjäveljekset, jonka pääosassa on lentävä poro Niko. Elokuva on jo sarjan toinen osa, ja tässä elokuvassa lentäjäporo Niko joutuu totuttelemaan isoveljen rooliin.

Suomalaiset sarjat

Suomalaisten elokuvien ystävät saattavat nauttia Netflixissä myös lukuisista suomalaisista sarjoista. Koska suomalaisia elokuvia ei ole tarjolla rajatonta määrää, tarjoavat sarjat mukavaa vaihtelua katseluun. Tarjolla olevat sarjat ovat suomalaisten rikosdraamojen parhaimmistoa, sillä seurata voit esimerkiksi Sorjosta, Karppia ja Alamaailmaa. Niistä Alamaailma on 12-osainen sarja, joka on jaettavissa kolmeen osaan. Nimensä mukaisesti siinä paneudutaan alamaailmaan, rikosasianajaja Tomas Mattilan johdolla.

Netflixistä löytyviä suomalaisia sarjoja täydentävät esimerkiksi lastenohjelmat Muumien maailma sekä Maltti ja Valtti. Ohjelmassa vanhempi liikennepuistokonstaapeli Maltti ja nuorempi liikennepuistokonstaapeli Valtti kohtaavat erilaisia arjen haasteita. Näin Netflixissä on kokonaisuudessaan monipuolisesti tarjolla sekä elokuvia että sarjoja, joista nauttii koko perhe. Animaatiot viihdyttävät nuorempaa väkeä, kun taas laadukkaat elämänkertaelokuvat, historiasta ammentavat tarinat sekä jännittävät rikossarjat miellyttävät monipuolisesti aikuista katsojakuntaa.